Habanero-sitruunajäätelö
Kuvaus
Habanero-sitruunajäätelö sai alkunsa, kun tein Habanero-sitruunakuorrutekakkukokeiluja yhtä lehtijuttua varten. Sekoilin kuorrutteen teossa ja mittasuhteet menivät pieleen ja minulta jäi epäonnistunutta kuorrutetta yli reippaasti. Siitä piti sitten jotain keksiä ja idea tästä jäätelöstä syntyi.
Valmistusohjeet
Huom. Habaneroa kannattaa kunnioittaa. Käytä muovihanskoja aina kun käsittelet habaneroja ja ole tarkkana mihin kosket. Raasta sitruunan kuori ja pilko hienoksi. Poista habanerosta siemenet, puolita ja pilko puolikas oikein hienoksi, lähes soseeksi. Laita sitruunamehu pieneen kattilaan. Kiehauta, poista hellalta ja lisää sitruunan kuori ja habanero mehuun uuttumaan ja anna jäähtyä.

Mittaa tomusokeri, suola ja keltuaiset teräskulhoon, lisää mehuseos ja keltuaiset ja vatkaa kuohkeaksi. Kuumenna maito lähes kiehuvaksi kattilassa ja vatkaa se sitten vähitellen sokeri-keltuaisvaahtoon. Lämmitä seosta vesihauteessa 82 C asteeseen, eli kunnes seos hieman sakenee ja kevyt kerros tarttuu lusikkaan. Sekoita nopeasti joukkoon kerma, jotta seos hieman viilenee. Jatka viilennystä kylmässä vesihauteessa, välillä sekoitellen.

Jos sinulla on jäätelökone, laita seos koneeseen ja toimi koneen ohjeen mukaan. Jos jäätelökonetta ei ole, laita kulho kauhan kanssa pakastimeen. Sekoittele jäätelömassa tasaiseksi, ensin 60 minuutin kuluttua, sitten 30 minuutin välein ja lopuksi 15 minuutin välein. Siirrä jäätelö rasiaan, kun sopiva jäätelömainen koostumus on saavutettu. Tähän kuluu yhteensä 2,5-4 tuntia.

Pyöritä jäätelöstä palloja ja nauti sitruunaisesta kylmyydestä, jota seuraa miellyttävä habaneron lämpö.
Syöte